Syksy täynnä yrittäjämäistä asennetta
15.11.2017
Syksy alkaa olla kohta taputeltu ja edessä on joulu. On aika pysähtyä hetkeksi ja kerrata mitä kaikkea lukiossamme on syksyllä 2017 tapahtunut. Tänä lukuvuonna haluamme auttaa opiskelijoitamme löytämään rohkeuden luovuuteen sekä tunnistamaan omia vahvuuksia.
Rohkeus luovuuteen ja omien vahvuuksien löytäminen
Aloitimme lukuvuoden yrittäjyyslinjan kanssa luovan hulluuden merkeissä. Saimme vieraaksemme Lauttasaaren lukion kansainvälisen liiketoiminnan linjan ja Kulosaaren lukion yhteiskunta- ja talouslinjan. Nuoret saivat haastaa itseään, kokeilla, heittäytyä – ja olla luovia. He esimerkiksi rakensivat saunan tyhjästä, tekivät usean ruokalajin illallisia salaperäisistä ruoka-aineista ja kokeilivat muikun nuottausta. Luova hulluus -tapahtuma antoi hyvät mahdollisuudet lukiolaisille verkostoitua. Verkostoituminen onkin yksi tärkeimmistä taidoista tulevaisuuden työelämässä.
Luonto ja kansainvälisyys
Viron Pärnussa on EU:n Natura 2000 -suojelualue. Lukiomme toisen vuoden biologian kurssilaiset matkustivat Pärnuun tutustumaan tähän ainutlaatuiseen rantaniittyalueeseen, sen kunnostukseen ja suojeluun. Alueella asustelee söpöjä kaupunkilaislehmiä!
Yrittäjyyslinjan oppimismatka Helsinkiin
Yrittäjyyslinjan jokavuotinen ekskursio Helsinkiin oli jälleen kerran täynnä oppimista ja oivaltamista. Matka alkoi vierailulla Exel Composites Oyj:n tehtaalla Mäntyharjulla. Sen jälkeen oli vuorossa Eduskuntatalo ja Paulig. Ehkä muutaman vuoden päästä Sulkavan yrittäjyyslinjalaiset istuvat hallitusneuvotteluissa. Yrittäjyyslinjan oppimismatkat ovat tärkeitä yrittäjämäisen asenteen rakentamisessa. Oppimismatkojen avulla opiskelija saa tutustua ympäröivään maailmaan ja siihen vaikuttamiseen.
Syksymme on ollut täynnä yrittäjämäistä asennetta. Joulukuussa rauhoitumme juhlimaan Suomen sataa vuotta. Tunnelmiin pääset mukaan Instagramissa ja Facebookissa.