Sulkavan lukion liikuntapäivä Tahkovuorella

Sulkavan lukiolaiset viettivät hullunhauskan liikuntapäivän Tahkolla. Opiskelijat saivat valita aktiviteettinsa. Liikuntapäivänä oli mahdollista mennä Super park temppu/sisäleikkipuistoon hyppimään, laskettelemaan tai lumilautailemaan Tahkon loistaviin rinteisiin. Reissulla oli myös mahdollista mennä lumikenkäilemään tai kylpylään.
Yrittäjyyslinjan reissu pohjanmaalle

Sulkavan lukion yrittäjyysopintojen yhtenä tavoitteena on tutustua paikallisiin, maakunnallisiin ja myös maakunnan ulkopuolella toimiviin yrityksiin. Tänä syksynä yrittäjyyslinjan 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijat tekivät opintomatkan Pohjanmaalle. Tutustuimme matkan aikana kahteen perheyritykseen, joiden johto on edelleen vahvasti perhepiirin hallinnassa. Kurikassa vierailimme maineikkaalla Pohjanmaan Kalusteen tehtaalla kuulemassa, kuinka entisen kanalan tiloissa sai alkunsa nykyään kansainvälisillä markkinoilla toimiva […]
Sulkavan lukio lukiovertailussa alueen ykkönen keväällä ja syksyllä 2023

Juuri julkaistun STT:n lukiovertailun mukaan Sulkavan lukio on jälleen Etelä-Savon lukioiden ykkönen!
Lukion hyvinvointiretki Joensuuhun

Sulkavan lukiolaiset tekivät joulukuussa virkistäytymisretken Joensuuhun. Ohjelmassa oli mm Megazone lasersotapeliä.
Yrittäjyyslinjan opintoretki syksyllä 2023

Yrittäjyyslinja teki jokavuotisen opintoretkensä Pohjois-Savoon.
Lukio kävi Tahkolla laskettelemassa

Sulkavan lukiolaiset pääsivät Nuorten jaksaminen ja hyvinvointi – hankkeen rahoittamana käymään laskettelureissulla Kuopion Tahkovuorella.
Etelä-Savon paras lukio vuonna 2022

Sulkavan lukio oli paras Etelä-Savon lukioista vuonna 2022 sekä syksyn että kevään kirjoituksissa.